tiistai 23. syyskuuta 2014

Syksy yllätti taas!

Koin eilen illalla pienen paniikin kun satoi räntää ja kiireesti kaivoin varastosta talvivaatelaatikoita. Lapset on taas venähtäneet kesän aikana ja ainakin puolet vaatteista on pieniä. Kuopuksella ei ole edes välihaalaria, pelkkä fleesepusakka. Viikonloppuna saa suunnata sitten ostoksille jos ei nettikirppareilta satu löytymään sopivia ennen sitä.
Tässä kohtaa muistin että mies valitteli merinovillapuseron selässä olevaa reikää.. se oli kerran jo parsittu joten joutaa hyvin uusiokäyttöön.



Malliksi otin sopivat velourhousut ja hetken puseroa pyöriteltyäni päädyin helpoimpaan ja nopeimpaan tapaan eli lahkeitten leikkaamiseen hihoista, tällöin välttyy sivusaumojen ompelulta ja jalantien resorit tulee valmiina. Muutaman sentin tein pidemmiksi lahkeet kuin mallihousuissa että tulee varmasti tarpeeksi pitkät. Vyötärölle leikkasin resoria paidan helmasta. 


Ompelua tuli tosi vähän: saumuroin haarasauman, resori renkaaksi ja saumuroiden vyötärölle, Vyötärökaitaleen alareunaan ompelin sentään joustinompeleen päälle niin että saumakohta asettuu kauniimmin ja huolittelin keskitakaa saumuroinnin pään siistiksi. 


Lopputuloksena tosi mukavat ohkaiset välipöksyt haalarin alle lämmittämään. Lopusta neulepaidasta saattaa syksyn aikana syntyä vielä jotain.. vuori fleesetakkiin vaikka kunhan Tirsokkaan seuraava kangaskuorma saapuu varastoon.
Näillä pärjätään siihen asti kun ennätän etsimään väli- ja syyshaalareita lisää ja pitääkö sille miehelle nyt hankkia uusi villapaita??
Nyt kuppi teetä ja töihin kun mummi haki kuopuksen uusine pöksyineen iltapäiväksi hoitoon..

2 kommenttia:

  1. Kierrätysompelu se on parasta ompelua!
    Hienot välihousut tuli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa että joku muukin ompelee
      *** :)****

      Poista