tiistai 15. lokakuuta 2013

Kahden sauman mekkosia

Törmäsin yhdellä ompelupalstalla hauskaan kahden sauman mekkoon, olen joskus samalla tekniikalla ommellut puseroita itselleni mutta nyt halusin kokeilla samaa mekkona. Helpointa oli testata taas tuolla pienimmällä mallilla kun kankaan menekki ja työstettävät kappaleet on pieniä. Tämä  on hyvä malli vaikka ihan ompelua aloittelevallekin.

Kaavaa ei varsinaisesti ole ollenkaan mutta otin malliksi sopivan kokoisen bobyn. Kangas taitetaan kahtia pituussuunnassa ja mallivaate kankaan päälle niin että pääntie ja olkalinja ja hihat on taitteen päällä. Sitten leikataan hiukan saumanvaraa jättäen hihan reunasta mallivaatteen muotoa seuraten, kainalon kohdalla kaarretaan pyöreästi ja jos mekkoa/tunikaa tekee niin melkein samantien saa aloittaa levennyksen helmaa kohden. Helmasta saa muodikkaan liepukan kun leikkaa sivuista pidemmän ja kaartaa keskeltä lyhemmäksi, näissä tein perinteisen mallisen pyöreän helman koska näin pienessä vaatteessa ne pitkät sivut ei mekossa laskeudu niin kivasti, lyhyemmässä tunikassa toimii kyllä.. tunikaa kokeilin pinkillä velourilla ilman resoreita ja siitäkin tuli varsin kiva.

 Leikkasin samantien kaksi mekkoa, ja tuon heppakuvioisen kohdalla hoksasin mallin heikon kohdan; kuviollisessa kankaassa selkäpuolella kuvio tulee nurin jos ei tee saumaa tuohon olka-hihalinjalle. Mietin että ei se haittaa kun olin kotimekoksi/yömekoksi miettinyt tuon hevoskankaisen.
Juuri kun alkoi olla valmista soi ovikello ja kuljetusliikkeen poika toi ISON laatikon syksyn uusia trikoita! Ja  Maatuskat huuteli niin vaativasti että pakkohan se oli vielä yksi mekko leikata.. tässä kohtaa tuli ongelmaksi tuo kuvion suunta, en halunnut päällään seisovia maatuskoita selkäpuolelle. Jätin hihat pois ja leikkasin kahtena palasena jolloin saumoja tulee tietysti olalle mutta ne nyt ei juuri tekemistä hidasta. Kaikissä näissä on pääntiet huoliteltu vain saumuroimalla resorit niihin ja pikkuiseen halkioon edessä. Halkiot on kiinni nepparilla ja yömekossa jätin auki kun näytti asettuvan ihan nätisti ilmankin.
Maatuskamekko takaa ja ihka ensimmäinen kokeilu, pinkki velourinen tunika lakritsaisella napilla.
Maatuskakankaan tilkkuja katselin hetken ja niistä syntyy hauskoja pehmonukkeja kun sisään laittaa vanulevyä. Tämä pääsi esikoisen koululaukkuun koristeeksi ja lisäksi tuo tilasi Maatuskatunikan. Hohjaa.. koskahan pääsen sen oman tunikani kimppuun mikä oli alunperin ajatuksena? Ja minkä kankaan siihen valitsen? Vaikeita valintoja :D
Pehmonukke
Ainiin.. jos jotakuta kiinnostaa ommella itselleen mekko niin tässä blogissa on kuvina aikuisen kahden sauman mekkoja: omakoppa.blogspot.fi


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti